Liittimillä on ensisijainen puoli ja toissijainen puoli. Tämä tarkoittaa, että teoreettisesti on olemassa 16 liitintyyppiä: Neljä välinetyyppiä (TP1, PL, IP, RF) ensisijaiselle puolelle ja samat toissijaiselle puolelle, ts. 4 x 4 = 16.
Nämä ovat yhdistelmiä, jotka voidaan sulkea pois, koska ne eivät ole teknisesti järkeviä:
- liittimet, joissa on IP toissijaisena välineenä
- liittimet, jossa on RF ensisijaisena välineenä
- liittimet, jossa on PL ensisijaisena ja toissijaisena välineenä
Liittimet, joissa on IP toissijaisena välineenä, eivät ole hyödyllisiä, koska IP on tarkoitettu käytettäväksi runkoverkkovälineenä, ts. (verkko-) segmenttien yhdistämiseksi yhteen. Liittimet, joissa on RF ensisijaisena välineenä, eivät ole hyödyllisiä, koska RF ei ole sopiva runkoverkkovälineeksi, ts. sitä ei oleteta käytettävän (verkon) segmenttien yhdistämiseen yhteen. PL/PL-liitin ei ole järkeenkäypä, koska PL on avoin väline, ts. se perustuu julkiseen sähköverkkoon. Kun nämä yhdistelmät on suljettu pois, jäljelle jää 7 hyödyllistä yhdistelmää (16 - 4 - 4 - 1 =7).
Jotkin liittimet voivat olla hyödyllisiä, mutta eivät kuitenkaan ole saatavissa:
- IP/PL
- IP/RF
- PL/RF
IP/Pl-liitintä voisi käyttää PL-asennusten yhdistämiseksi yhteen IP-runkoverkon kautta. IP/RF-liitintä voisi käyttää RF-asennusten (RF-tunnukset) yhdistämiseksi yhteen IP-runkoverkon kautta. PL/RF-liitintä voisi käyttää RF-asennusten (RF-tunnukset) yhdistämiseksi yhteen PL-runkoverkon kautta. Kun nämä yhdistelmät on suljettu pois, jäljelle jää neljä yhdistelmää.
Nämä ovat neljä käytettävissä olevaa yhdistelmää:
- TP1/TP1-
- TP1/PL-
- TP1/RF-
- IP/TP1-
TP1/TP1-liittimet tunnetaan ”Runkoverkkoliittimenä”, ”Linjaliittimenä” tai ”Toistimena”. TP1/PL- ja TP1/RF-liittimiä kutsutaan ”Välineliittimiksi”. IP/TP1-liittimet tunnetaan joko ”IP-rajapintana” tai ”IP-liittimenä”.